sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Aikuisia ja lapsia

Olen 31-vuotias helsinkiläinen nainen ja elän onnellisessa parisuhteessa toisen naisen kanssa. Elämäni tuntuu vihdoin olevan sellaista, mistä olin nuorempana haaveillut. Meillä on kaunis, avara koti juuri oikeassa kaupunginosassa. Minulla on mielenkiintoinen työpaikka ja puolisollani oma yritys. Minulla on myös kesken olevat yliopisto-opinnot ja harrastuksia, ystävämme ovat mahtavia ja kotona odottaa pehmeä ja mukavuudenhaluinen villakoira.

Minulle ja puolisolleni on jo pitkään ollut selvää, että haluamme omia lapsia - näin oli kumpikin miettinyt tahollaan jo ennen tapaamistamme. Nyt, vuoden taas kerran vaihduttua, olemme valmiita aloittamaan perheen perustamisen yhdessä. Itse olen pian 32-vuotias eikä puolisoni ole minua yhtään nuorempi.

Innolla, jännityksellä ja vähän pelollakin odotamme mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Millaiseen ratkaisuun päädymme lapsen biologisen isän suhteen? Onnistuuko raskaaksi tuleminen heti, joskus vai ei koskaan? Millaisia tunteita sosiaalinen äiti käy läpi projektin aikana? Joudummeko kohtaamaan jotain erityisiä haasteita perhemuotomme takia? Miten tämä kaikki vaikuttaa parisuhteeseemme? Saammeko varmasti terveen vauvan? Miten työelämän ja vauvan yhteensovittaminen onnistuu? Mikä sen nimeksi laitetaan? Missä on lähin Steiner-päiväkoti?!

Perustin tämän blogin purkaakseni ajatuksiani ja tunteitani - ja puhuakseni ääneen myös niistä vaikeista asioista, joista yleensä kerrotaan muille vain humalassa saunassa.

1 kommentti:

  1. Moi,
    Bongasin bloginne ja tulen tänne väliajoin kurkkimaan..seuraamaan teidän matkaa :)
    Äiti + Äiti :)

    VastaaPoista