Isyydestä ja biologisesta isyydestä

Olen itsekseni mietiskellyt varmaan  viiden vuoden ajan jo sitä, millä tavalla perheeni haluaisin perustaa sitten kun sen aika on. Olen yleensä tullut siihen tulokseen, että ihan yksikseen tai toisen naisen kanssa parisuhteessa ollessa ideaali tapa saada se oma lapsi olisi, että joku tuttu mies toimisi siittiöiden luovuttajana. Mies, joka voisi olla lapsen elämässä jollain tavalla läsnä toisi lapselle sen korvaamattoman tiedon hänen omista biologisista juuristaan. 

Toisaalta tiedän, että lapsi joka on saanut alkunsa anonyymeistä sukusoluista ei siitä kärsi mitenkään ja anonyymin luovuttajan käyttäminen onkin pohdinnoissani ollut se seuraavaksi paras vaihtoehto. Ajattelen niin, että luovutetuista siittiöistä alkunsa saanut lapsi joutuu elämässään käsittelemään jotenkin sen asian, että ei tule koskaan näkemään kenestä puolet hänen geeneistään ovat peräisin. Tilanne ei kuitenkaan varmasti mitenkään psyykkisesti rampauttaa lasta, kunhan se käsitellään fiksusti.

Maailma on pullollaan ihmisiä, jotka eivät hyväksy samaa sukupuolta olevien parien lapsihaaveita. Lapsen oikeus isään on tässä yhteydessä usein kuultu slogan. Nämä ydinperheen ystävät eivät kuitenkaan tarkenna sen kummemmin mitä oikein tarkoittavat: biologista isää, mieshahmoa ydinperheessä vai ylipäänsä toista aikuista perheessä. Tai ehkä heidän kohdallaan kyse on vain kaipuusta menneeseen aikaan, jolloin asiat olivat niin ihanan yksinkertaisia?

Minulla on lämmin suhde omaan isääni ja ehkä siksi pidän tärkeänä sitä, että lapsella on kaksi vanhempaa. En usko, että on oikeastaan mitään merkitystä sillä, mitä sukupuolta vanhemmat ovat. Kyllä niitä miehiä ja naisia on maailmassa muuallakin, ei jokaista tyyppiä ole pakko löytyä omasta ydinperheestä. (Mutta hetkinen!  Tietysti tiedän myös sen, ettei yhden vanhemman lapsi ole yhtään sen onnettomampi kuin kahden vanhemman lapsi. Anteeksi. On hauskaa saada itsensä kiinni tällaisesta ajatuksesta, että koska minulla on näin, niin muillakin varmasti on näin. Ehdottomasti maailman huonoin argumentti tilanteeseen kuin tilanteeseen!)

Olemme nyt naisystäväni kanssa olleet isyysasian äärellä ihan konkreettisesti. Kuka olisi se tuttu mies, jonka apua voisimme pyytää asiassa? Ja jos keksimme tuttavistamme jonkun, jota asian kanssa lähestyä, mitenköhän todennäköisesti idea on hänenkin mielestään hyvä ja toteuttamiskelpoinen? Vai kääntyäkö lapsettomuusklinikan ja tanskalaisten pakastesiittiöiden puoleen?

Testing, testing

Olen kuullut tapauksista, joissa pahaa aavistamaton ihminen huomaa olevansa yhtäkkiä raskaana. Siis raskaana! Apua! Raskaana, vaikka sen ei pitänyt olla mahdollista! Voin kuvitella minkälainen shokki on tulla vahingossa raskaaksi. Mutta tällä hetkellä tuntuu täysin mahdottomalta, että kukaan voisi tulla raskaaksi vahingossa. Tai oikeastaan ylipäänsä raskaaksi.

Ihmisen lisääntymisen realitetteihin tutustuminen tämän lapsiprojektin myötä on saanut ymmärtämään sen, miten käsittämättömistä, epätodennäköisistä, atominkokoisista jutuista hedelmöittymisessä on kyse. Ja nöyristymään sen edessä, miten vaivatonta, luonnollista ja helppoa lisääntyminen kuitenkin useimmiten on. Uskomatonta!

Kun ensimmäiset lapsen hankkimiseen liittyvät periaatteelliset jutut, kuten: milloin ja karkeasti ottaen niinku miten, oli saatu selvitettyä, alkoi projektimme ensimmäinen lääketieteelliseltä kalskahtava osa: ovulaatiohetken määrittäminen. Ovulaation ajankohdan määrittäminen on yksi pieni tapa parantaa näitä elämänkierron suuren ruletin todennäköisyyksiä. Ja myös helppoa ja hauskaa: sylki- ja pissatestejä muutamana päivänä kuussa.

Voin muuten kertoa muutaman tavan käyttää apteekin ovulaatiotestejä. Niitähän on vaikka minkä merkkisiä, meilläkin on ollut varmaan neljä erilaista. Esimerkiksi sellaisia tikkuja joiden päälle pissataan, voi käyttää kahdella tavalla. Niin, että testitikun vaaleanpunaisen suojakuoren irrottaa ennen pissaamista – tai sitten niin, että lorottaa pissan muovitulpan päälle. Jälkimmäisessä tapauksessa tulos ei välttämättä ole ihan luotettava.

Toisenlaisia – pissiin kastettavia tikkuja – joiden ohjeessa lukee, ettei niitä saa käyttää aamuvirtsasta testaamiseen, voi hyvin käyttää juurikin ohjeen mukaan päivällä ja illalla. Tai sitten voi kovassa aamupissahädässä makuuhuoneesta vessaan juoksiessa haalia matkalta mukin, jatkaa vessaan, roiskupissata mukiin, heittää tikun perään - ja tajuta sitten, että taas tulee huumoritulos ovulaatiotestistä.

Näistä huolimatta osa testeistä on onnistunut ja ovulaatio on paikannettu kellontekijän tarkkuudella jo parin kuukauden ajan. Hyvä juttu, kai tämä tästä etenee!