tiistai 24. syyskuuta 2013

Vaatteita, tavaroita, tarvikkeita, sänkyjä...

Kaikkea pitää yhtäkkiä hankkia, kun perheeseen on tulossa vauva. Ennen ajattelin, että vauvakrääsä, siinäpä taas vähemmän tasapainoiset ajautuvat shoppailukierteeseen ja maailma vielä kaiken huipuksi tuhoutuu kaikesta kertakäyttökultturista.

No, nyt voin kertoa juuri saamaani ensikäden tietoa asiasta. Ensimmäistä (ja ehkä myöhemminkin?) lasta odottaessa voi nimittäin tulla sellainen mieletön valmistautumisen tarve, jota ei kaikki äitiys-, raskaus- ja vauvakirjat luettuaan osaa toteuttaa enää muulla tavoin, kuin ostamalla KAIKKEA. Olen huomannut. Ja onhan se tietysti osin järkevääkin, koska KAIKKEA pitää taloudesta synnytyksen jälkeen löytyä.

Mutta käytännöllisen varutumisen lisäksi tässä tulevalle vauvalle hamstraamisessa on filosofinen piirre: se, että yrittää kaikin keinoin valmistautua tilanteeseen, johon ei oikeasti voi mitenkään valmistautua. Oman epävarmuutensa saa hälvennettyä hetkeksi kannellessaan uutta body-puolipotkarisettiä pussissa ostoskeskuksesta kotiin. Minulla on aina hetken vähän turvallisempi olo, kun olen saanut hankittua turvakaukalon, toppahaalarin tai kypärämyssyn. Tuntuu kuin sen mittainen pätkä tulevaisuutta olisi jotenkin siloiteltu edellämme.

Ja onneksi maailman tuhoutumista on helppo välttää vauvatavaraa ostaessa. Taitaa nimittäin olla enemmän sääntö kuin poikkeus hankkia ensikama käytettynä. Niin kuin tämä Ruskovillan silkkinen myssy, joka taisi olla ensimmäinen ostokseni tähän aihepiiriin liittyen.


sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Lue se kirjasta

Tämä kirja hankittiin meille heti kymmenennellä raskausviikolla. The Pregnant Body Book, suosittelen. Mahtavia kuvia ja paljon tietoa siitä, mitä vatsanahan alla juuri nyt tapahtuu. Muita kirjoja, joista olen tykännyt, on esimerkiksi Tiina Kaitaniemen Luonnollinen lapsuus sekä en-nyt-muista-kenen kirjoittama Breastfeeding Made Simple.

Kirjasta lukiessa kaikki vaikuttaa niin helpolta ja järkevältä. Tee näin ja älä tee näin. Ohjeita helppoon synnytykseen ja vaivattomaan, mutta riemukkaaseen vauvanhoitoon riittää. Vaikka lienee olemassa pieni mahdollisuus, että kaikki ei mene niin kuin kirjoissa...

Kysykää sitten muutaman kuukauden päästä!



lauantai 21. syyskuuta 2013

Vauvaunia


On kiinnostavaa seurata tätä prosessia, joka minussa itsessäni on käynnistynyt. Lapsen vanhemmaksi tulemisen prosessia. Se on varmaan käynnistynyt jo kauan aikaa sitten jossain tietoisuuteni hämärissä nurkissa, mutta siellä se on lymyillyt ihan huomaamattomana. 

Mitä lähemmäs vauvan syntymä nyt tulee, sitä paremmin huomaan minussa tapahtuvat muutokset. Muistan kun teimme päätöksen inseminaatioiden aloittamisesta. Silloin tuntui kummalliselta puhua vauvasta. Tuntui mukavammalta puhutella tulevaa lasta vähän etäisemmin, ehkä vähän humoristisesti perillisenä tai sikiönä tai jotenkin kiertää koko asia puhumalla pikkuvaatteiden ostelusta. 

Kun yhtäkkiä olimmekin raskaana, luin ahnaasti raskausviikkoselostuksista miten kaikki tapahtuu: milloin alkio muuttuu sikiöksi ja milloin keskenmeno muuttuu ennenaikaiseksi synnytykseksi. Vähän kerrallaan alkoi tuntua siltä, että sikiö tosiaan muuttuu jossain vaiheessa vauvaksi. Syntyy. Ja sitten meillä on vauva. Raskaus ei tuntunut enää projektilta, joka päättyy laskettuun aikaan vaan lapsen saaminen alkoi hahmottua projektina, jonka suunnitteluvaihe kestää laskettuun aikaan asti ja tositoimet alkavat sen jälkeen.

Aloin nähdä jossain vaiheessa unia vauvasta ja olen nähnyt niitä paljon. Jossain unessa vauvalla oli pitkä kirahvin kaula ja toisessa unessa syötin vauvalle tuttipullolla maitokahvia. Unista tiedän, että vanhemmaksi kasvamisen prosessi on aktiivisesti käynnissä, siellä ne ajatukset ja tunteet totuttelevat uuteen tilanteeseen ja luovat sidettä vielä syntymättömään perheenjäseneen.

On ollut jotenkin helpottavaa tajuta, että vauvan saaminen ja rakastaminen tosiaan on prosessi. Ei se käykään niin, että vauva syntyy yllätyksenomaisesti ja on heti maailman ihanin ja tärkein asia. Raskausaika on totuttelua tulevaan, pikkuhiljaa. Vauva valtaa ajatuksia raskauden edetessä yhä enemmän ja enemmän. Ja sittenkään ei tule valmista, vaan prosessi jatkuu syntymän jälkeen.

Elämä on sellaista, että koskaan ei tule ihan valmiiksi. Sen kun muistaisi niillä hetkillä, kun tuntuu, että pitäisi olla jo valmis.



lauantai 7. syyskuuta 2013

Varhaisultra

Varhaisultrassa, eli ihan raskauden alussa tehtävässä ultraänitutkimuksessa, käyminen on turhaa. Sitä ei mikään kunta tarjoa kenellekään, vaan varhaisultraan päästäkseen pitää olla valmis maksamaan lysti kokonaan itse. Meidän tapauksessamme 190 euroa. Lääkäri, joka ultrauksen meille suoritti, sanoi että normaalisti alkaneessa raskaudessa varhaisultrassa käyminen on muuten ihan turhaa ja lisäksi hysteeristä.
Silti kaikki tuntemani odottajat ovat käyneet varhaisultrassa. Eli taidan siis tuntea aika hysteerisiä ihmisiä.Tai no, ehkä alkion ultraaminen on lääketieteelliseltä kannalta turhaa, mutta kyllä se odottajien psyykkistä vointia helpottaa. Hetkeksi. Pienen möntin ruudulla nähtyään voi nimittäin hetken olla vähemmän huolissaan. Siellä se näkyy, joten siellä se on. Mitään salakavalaa keskenmenoa ei ole huomaamatta tapahtunut, eikä sydän ole pysähtynyt. Siellä se on. Tai siis oli ainakin äsken!

Tämän ikäisenä alkio on 9-14 mm pitkä, buranan kokoinen.